SuSeMK Safari 24.2.2019

03.02.2019

SuSeMK Safari on täällä taas

Suomenselän Moottorikelkkailijat Ry on järjestänyt ensimmäiset ”YkkösSafarit” vuonna 1986 ja niitä ajettiin aina 2000-luvulle saakka. Viime vuonna ”herättelimme” perinteitä ja saimmekin satakunta alan harrastajaa liikkeelle ja mukavan päivän aikaiseksi, siitä kiitos!

Kovan kysynnän ja positiivisen palautteen johdosta ajattelimme tänäkin vuonna järjestää safarin, joten toivotammekin kaikki kelkan
omistajat tervetulleiksi mukaan safarillemme!

Viime vuonna Hidasryhmä antoi palautetta, että viimesenä ryhmänä oli reitti todella kulunut ja patilla, joten tänä vuonna ajetaan kahteen suuntaan reitti. näin saadaan hitaalle ryhmälle puolilenkkiä Tasaista Baanaa. Reitit Lanataan ennen safaria.

AIKATAULU:

  • 8-10.00 Kokoontuminen ja ilmoittautuminen Ähtärin autopirtillä
    (ent.automuseo) Miilutie 2, 63700 Ähtäri

  • 10.15 Ajajien ohjaajakokous ja ryhmäkuva Autopirtin pihassa

  • 10.30 Lähdöt tapahtuvat porrastetusti, ensin lähtee Touring/Perhe/Vintage kohti Lehtimäkeä

  • Heti näiden jälkeen sport/kisakuskit ja viimeisenä Harraste Soinin suuntaan


REITTI:

Lähtö Ähtäristä autopirtiltä kohti Soinia, jossa makkaraa, mehua ja kahvia. Sieltä paluu takaisin Autopirtille jossa ruokailu.

Sport/kisakuskit ja harraste ajaa ensin Soiniin ja sieltä Lehtimäen kautta takasin Ähtäriin.

Touring/Perhe/Vintage ryhmä ajaa ensin Lehtimäen kautta soiniin ja siitä takaisin Autopirtille.

Safarin hinta on 20€/kelkka sisältäen safaritarran, keittolounaan + kahvin Autopirtillä sekä välimakkarat, mehut ja kahvit Soinissa.

PS. Autopirtillä on kelkkailijoille peseytymismahdollisuus

Valitsethän alla olevasta linkistä mihin ryhmään osallistut, niin osaamme varata riittävästi muonitusta yms. Mieti tarkkaan minkä ryhmän valitset, sport/kilpa ryhmässä ajetaan TODELLA kovaa!

https://goo.gl/forms/xNEYNrTHRa9FZ2DJ3

TERVETULOA SAFARILLE!