Teksti: Reino Elomaa 

Lisäykset: Jaakko Leikkainen, Tuomas Myllykoski


Suomenselän Moottorikelkkailijat ry, SuSeMK


Perustamiskokous pidettiin 30.11.1986 Töysän Sepänniemessä.

Kokouksessa oli läsnä 13 kelkkailun harrastajaa Töysästä, Lehtimäeltä, Ähtäristä ja Alavudelta: Reino Elomaa, Markku Sipiläinen, Antti Ritala, Aarne Korsumäki, Martti Korsumäki, Reijo Hautala, Kari Harjupatana, Mauri Setälä, Pertti Heikkola, Keijo Rantakangas, Mauno Hatanpää, Alpo Anttila ja Timo Ala-Kanto. 

Kerhon säännöt muotoiltiin Lakeuden Moottorikelkkailijat ry:n jo hyväksyttyjen ja rekisteröityjen sääntöjen pohjalta. 

Keväällä -86, allekirjoittaneen sairasloman innoittamana pidettiin koesafari 15.2, jonne kutsuttiin kummikerho Lakeuden Moottorikelkkailijat ry, josta osallistujia
oli kymmenkunta. Pentti Hautalan sopivasti ennen safaria julkaistun lehtijutun myötä tieto tulevasta toi osallistujia aina Vaasasta ja Tampereelta saakka. Yhteensä osallistujia oli yli 30. Pentti onkin toiminut
kerhon tiedottajana aina todella ansiokkaasti.

Alusta alkaen toimintaa tuki Töysän Säästöpankki kustantamalla Ykkössafarin nimen saaneen tapahtuman vuositarrat. Keväällä -87 pidettiin safari ja leikkimielinen kiihdytyskisa Sepänniemessä, osallistujia oli noin
viisikymmentä.

Osallistujamäärien ja tilantarpeen kasvaessa siirryttiin -88 Lehtimäen Valkealammille, jossa järjestettiin myös yösafari. Tapahtumaan saatiin mukaan Järviradio, mikä nosti tapahtuman arvoa melkoisesti. Yösafarin huipentuma oli Juhani Huvilan Räkkymäelle kasaama roihuvalkea, jota kierrettiin kelkoilla omaa ilmoitettua kolmen kierroksen aikaa tavoitellen.
Lähimmäksi ajoi Eero Mäkiranta erehtyen vain parisen sekuntia. Vielä -89 safari järjestettiin Valkealammilla, jossa osanottajia oli lähes satakunta.



Vuoden -90 safarin keskuspaikkana olikin sitten Hotelli Mesikämmen, jonne Aarne ja Martti Korsumäen sekä Kari Harjupatanan suhteiden ansiosta saatiin
myös kelkkanäyttely. Lasse Wariksen luotsaama Hotelli Mesikämmen toimi sitten keskuspaikkana aina vuoteen -95, jolloin ajettiin kymmenes Ykkössafari. Koko tuona aikana SuSeMK:n ja Hotelli Mesikämmenen yhteistyö
toimi loistavasti. Illanvietot arpajaisineen ja tansseineen kuten myös koko safaritoiminta toi kerholle mukavasti tulojakin. Kiitokset Lasselle hyvästä yhteistyöstä!

Safarien tarve ja merkitys alkoi kuitenkin vähentyä kilpailutoiminnan ottaessa suuremman roolin. Vuosina -96 ja 97 pidettiin ensimmäiset endurosprint- kisat Mustikkavuoren maisemissa. Osallistujia kummallakin
kerralla n. 130. Tämän jälkeen ajettiinkin useampana vuotena Pohjanmaa-Cup MK-Sprit kisoja (2002, 2003, 2004, 2009, 2010).

Säännöt kyseiselle kilpailumuodolle laati silloinen puheenjohtaja Paavo Penttilä, jonka asiantuntemus
kilpailutoiminnasta oli ratkaisevan tärkeä. Kisat onnistuivat loistavasti. Säännöt lienevät edelleenkin Moottoriliiton käytössä.

Sitten kääntyi uusi välilehti kerhon historiassa, Vuosina -2005/2006 ajettiin Miljoona kelkka MK-Sprint kisaa Töysän Ponnenjärven rannassa sekä kyläkaupan pihassa. Vuonna 2007 seura sai järjestettäväkseen Snowcrossin SM kisat jotka toimivatkin kerhon taidonnäytteenä niin, että saimme Suomen
Moottoriliitolta pyynnön vuonna 2008, että järjestäisimme Snowcrossin MM kilpailut. Sen hetkinen puheenjohtaja Jari Raatikaisen toimesta kilpailut päätettiin pitää ja se kannatti, sillä myös vuosina 2011 ja 2013 ajettiin
Tuurissa Snowcrossin Maailmanmestaruus pisteistä. 2011 kisat vetovastuussa oli Markus Seppäkoski ja vuoden 2013 kisoissa Jaakko Leikkainen.



Kerhon kasvateista erityisesti veljekset Mika ja Niko Korsumäki ovat pitäneet SuSeMK:n lippua
kilpailuharrastuksessa korkealla pitkään edeten aina lajin kärkijoukkoihin.

Vuoden 2015 moottorikelkkaenduron SM-kisat Ähtärin lumilla on myös kerhon suurimpia saavutuksia. Kuljettajia oli ilmoittautunut kisaan vajaat sataviisikymmentä kappaletta, ja kisa oli kuljettajille mieluinen sekä toivottu kokonaisuus, liekkö siis jatkoa vielä luvassa.

Kesälläkin on ollut tapahtumia, sillä monen kelkkaharrastajan kesälelu on
crossimönkijä, ja sen johdosta kerhon puuhamiehenä toiminut Jaakko Leikkainen yhteistyössä muun hallituksen kanssa päätti pitää ATV-Motocross
kisat Alavuden murronnevan montulla. Nimenä toimi Ykköset ATV-Motocross ja niitä ajettiin SuseMK:n järjestäminä vuosina 2006, 2007, 2008, 2009

Kerhon omistuksessa on talkoilla rakennettu kämppä Töysän Potaskasaunan kalliolla Potaskankorvessa lähellä Ähtärin rajaa. Paikan vuokrasi SuSeMK:lle jo edesmennyt Aino Loukola/ Toopakka ja suhde jatkuu nyt nuoren polven kanssa. Kämpän historiassa se tunnettiin aikoinaan Severin kämppänä ja se sijaitsi Olli Ahtolan maalla Tuurissa. Olli teki todella merkittävän
lahjoituksen luovuttaessaan kämpän korvauksetta siirrettäväksi Potaskaan. Siirron suoritti niin ikään talkoilla Jussi Herrala, jonka metsätraktori
peräkärryineen oli tarkoitukseen paras mahdollinen. Ollille ja Jussille suuret kiitokset!


Kerholla on nykyisin myös kunnon rinnekone (tamppari) jolla lanataan kelkkareittejä muutamien viikkojen välein.

Vuonna 2014 ryhdyttiin safaritoimintaa jälleen aktivoimaan, mutta lumitilanteen vuoksi safari jouduttiin perumaan. Vuoden 2018 kevättalvella lumitilanne näytti sellaiselta, että safari olisi mahdollista toteuttaa. Lähtö suoritettiin Ähtärin Autopirtiltä ja lounastauko pidettiin Lehtimäen Suninsalmella. Safarin päätepiste oli lähtöpaikka Autopirtti. Safariin osallistuikin mukavat 99 kelkkailijaa ja järjestäjille jäi fiilis, että tätä voisi jatkaa myös seuraavina vuosina.

Vuoden 2019 safari järjestettiin 24.2 useita viikkoja jatkuneiden suojakelien vallitessa. Tästäkin huolimatta lumitilanne reiteillä oli hyvä ja safari saatiin toteutettua onnistuneesti. Lähtöpaikka oli tuttu Autopirtti Ähtärissä ja tällä kertaa taukopaikkana toimi Soini, missä oli osallistujille tarjolla makkkarat ja mehut. Paluupaikassa Autopirtillä odottivat kuumat nakkikeitot nälkäisiä kelkkailijoita. Osallistujia oli edellisvuotta vähemmän, 75 kpl + vetäjät, mikä osaltaan johtui luultavimmin vallinneista keliolosuhteista.

Saadun palautteen pohjalta lähdettiin jo miltein samantien suunnittelemaan vuoden 2020 safaria. 

Kerhon puheenjohtajina ovat toimineet:

-Reino Elomaa             1986 – 1994
-Paavo Penttilä             1995 – 1999
-Kari Harjupatana        2000 – 2004
-Jari Raatikainen           2005 – 2010
-Markus Seppäkoski    2011 – 2012
-Jaakko Leikkainen        2013 – 2018
-Pirkka Alahäivälä.          2019 – 


Tällaisia kirjoitti Reino Elomaa SuSeMK:n PJ. -86   95, edelleen jäsen.

Ja jatkokirjoitusta hoiti Jaakko Leikkainen SuseMK:n PJ. 2013-2018

Kerhon hallituksessa istuivat vuonna 2015 seuraavat henkilöt: 

PJ. Jaakko Leikkainen Tuuri, 
Veli-Pekka Rissanen Tuuri, 
Marko Ojala Alavus, 
Risto Jalkanen Ähtäri, 
Harri Peltomäki Alajärvi, 
Markus Puoliväli Alajärvi, 
Harri Peltomäki Alajärvi, 
Pirkka Alahäivälä Alajärvi, 
Marko Vainionpää Lehtimäki,
Kimmo Ojanperä Kuortane