Jäsenkirje 2019

01.01.2019

Tervehdys!

Tässä uusin jäsenkirjeemme, josta löytyy tuoreimmat tiedot kerhon kuulumisista, sekä jäsenmaksu/uraluvan maksuohjeet.

Kuulumisia:

– Kaikki varmaan muistavat viimetalven, lunta oli paljon ja kausi jatkui pitkälle kevääseen. Myös kauan tauolla olleet Ykkös-safarit pidettiin sadan kelkan voimin, ja sen myöden saatiin paljon vanhaa kunnon kelkkafiilistä mieliimme.

– Kesällä kerhon uravastaavat kökkäporukoineen ahkeroi muutamia siltoja, sekä uusi reittimerkkejä. Kokeiluun ostimme muovisia ”jätkänristejä” joita myös laitoimme urille. Myös kerhon mökillä ”Potaska” tehtiin parannuksia uusien rappusten osalta, sekä suursiivouksella. Jatkossa toivomme jokaisen mökillä käyvän kiinnittävän enemmän huomiota siisteyteen, että mökki sekä ympäristö pysyisi siistinä.

– Tulevalle talvelle suunnitelmissa on pitää safarit sääolosuhteiden puitteiden mukaan, ja siitä tulemme ilmoittamaan kerhon omilla sivuilla, sekä WhatsApp ryhmässämme.

– Kerhon hallituksessa tulee tapahtumaan myös muutoksia, sillä saimme Soiniin oman uravastaavan, joka tulee myös istumaan hallituksessa. Lisäksi minun puheenjohtajakausi tulee päätökseen, ja kiitän teitä kaikkia näistä kuluneista vuosista. Käskysauvani annan seuraavalle henkilölle joka toimii valtikan heiluttajana kerhon asioissa. Uravastaavien ja hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät myös kerhon nettisivuilta.

– Viime talvena kokeilimme yhteistyötä naapuriseurojemme  (E-PMokE ja Pirkanmaan maastoreittipooli:n) kanssa, vierailumaksujen suhteen. Tämä tuntui toimivan sen verran hyvin, että tulemme jatkamaan vierailumaksua myös tulevalle kaudelle.

Kerhon jäsenmaksu:

– Kerhomme toimii omavaraisesti ja jokainen vuosi kerholle aiheutuu useampi tuhat euroa kuluja, vaikka lunta ei tulisi senttiäkään. Niinpä tämä pienenpieni jäsenmaksu on meille todella tärkeä kerhon toiminnan takaamiseksi.

PIDÄTHÄN
HUOLEN, ETTÄ JÄSENMAKSU/URALUPA ON MAKSETTU ENNEN URILLE MENOA!

Kausilupa/jäsenmaksu vuodelle 2019 on 40 euroa/henkilö, Mikäli perheessäsi on useampi kelkka, lisäperheenjäsenen maksu on 20 euroa/henkilö. Esim. jos taloudessasi on 3-kelkaa maksat 40e + 20e +20e =80e. Lupa on voimassa koko kauden.

Jäsenmaksu maksetaan kerhon tilille: FI5441080011189621,viimeistään 20.1.2019. Viestiksi oma nimesi ja paikkakunta. Jäsentarran voit noutaa kuittia/maksutositetta vastaan alueemme yhteistyökumppaneilta, tai vaihtoehtoisesti pidä maksutositetta mukana kelkkaillessasi. Huom! uusi tilinumero, älä käytä enää vanhaa!

Uraluvan maksua valvoo Poliisi sekä kerhon uravastaavat!

Uralupia myyvät yhteistyökumppanit: Alavus: ABC, Tuuri: Velj.Keskisen huoltoasema Onnenliekki, Lehtimäki: Letec/Lennun tupa, Alajärvi: Neste, Kuortane: Neste,Ähtäri: Autopirtti/Neste/Karilainen, Soini Ky Oiva Takala

Oikein hyvää ja lumista talvea kaikille kelkkailijoille T.SuSeMK/Jaakko Leikkainen

Ps. Liity mukaan SuSeMK:n omaan WhatsApp rinkiin, Tallenna numero +358407188300 puhelimeesi, ja lähetä viesti tähän numeroon ”liityn ryhmäänne ja oma nimi” niin lisäämme sinut ryhmäämme. (ei puheluita)